1950-1970 luku

1950-luvun ehostus
Sodan jälkeen glamour teki näyttävän paluun, usko tulevaisuudesta heijastui ehostuksissa. Meikkipohja oli mattainen, vaalea ja virheetön, poskipunat olivat ruusuisia tai persikan värisiä. Silmämeikkinä oli tarkat siiven malliset mustat rajaukset ja kulmat olivat meikattu huolelliseti kaareviksi ja tarkkaraajaisiksi ruskeilla tai mustilla sävyillä oman hiusvärin mukaan. Huulet olivat punasiet mutta punaisten huulten ja neutraalien silmämeikkisävyjen lisäksi trajolla oli ensimmäistä kertaa myös pastillivärejä.

Meikkituotteisiin keksittiin lisätä titaania, jonka avulla huomiotaherättävän räikeistä väreistä saatiin pehmeämpiä ja hohtavampia. Suosittuja luomiväreissä olivat turkoosit, vaaleanvihreät ja vaaleansiniset. Kirkkaanpunaisen huulipunan sijaan suosittuja olivat vaaleanpunaiset, pinkit, korallin ja persikan sävyt. Luomivärejä käyttäessä muoto oli joko vino kissamainen tai korostetun pyöreä, silmämeikkiä ei juurikaan käytetty alaluomella tai ripsissä. Kaikki teho keskitettiin voimakkaaseen rajaukseen ja usein katsetta korostettiin irtoripsillä.

Kuva 1. 1950-luvun meikki Linkki kuvaan

1960-luvun ehostus
Ehostuken muutos Hollywood - glamourista tapahtui vuosikymmenen puolivälissä. Silmä meikeistä tuli dramaattisia ja mielikuvituksellisia mutta elokuvatähtien parissa tyypillinen 60-luvun look oli vielä suhteellisen hillitty. Silmiä korostettiin vahvoilla rajauksilla ja irtoripsillä, huulet meikattiin vaaleiksi. Meikkipohja oli edelleen vahva, vaalea ja virheetön. 60- luvun loppupuolella alettiin käyttämään kirkkaita värejä, mitä ennen ei oltu nähty. Kirkkaita värejä käyttivät teinit, koska halusivat erota vanhemmasta sukupolvesta. 

Kuva 2. Twiggy Linkki kuvaan
Kuva 3. 1960-luvun meikki Linkki kuvaan

1970-luvun ehostus
70- luvun ehostuksessa alettiin kiinittämään huomiota luonnollisuuteen. Meikkipohjasta tuli eritäin kevyt ja ihoa alettiin hoitamaan paremmin. 70- luvulla alettiin tavoittelemaan terveen väristä rusketusta ja myös itseruskettavat emulsiot ja aurinkopuuterit tuli jäädäkseen. Silmämeikki keveni ja paksuista rajauksista luovuttiin ja ripsiväriä käytettiin vain yläripsissä tai sitten ei ollenkaan. Katsetta avarrettiin vaalealla sisärajauksella ja luomivärit olivat helmiäishohtoisia ja pastellisävyisiä. Disco meikkiin tuotiin glitteriä. Poskipunat olivat luonnollisen punaisia sävyjä ja huulet olivat helmiäishohtoisia, nuden, persikan ja pinkin sävyisiä. Kulmakarvat pidettiin myös hyvin luonnollisina, korkeintaan siistittiin kulmia omaan muotoonsa.

Kuva 4. 1970-luvun meikki Linkki kuvaan


Lähteet:
http://lazydynamitee.blogspot.fi/2011/10/meikkitoive-vuosikymmenet-1950-luku.html
http://lazydynamitee.blogspot.fi/2011/11/meikkitoive-vuosikymmenet-1960-luku.html
http://lazydynamitee.blogspot.fi/2012/01/meikkitoive-vuosikymmenet-1970-luku.html





Kirjoittanut: Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti